22.2.2015

53. palmikkosukat



Moikka!

Näistä villasukista oli tulossa minun uudet lempparisukat, kunnes huomasin ettei lanka riitä välttämättä kumpaankin sukkaan. Ja ainakaan lähikaupoista ei enään tuota lankaa saanut.








Päätin tehdä sitten sukista pienemmät, pikkusiskolle.






Palmikkosukissa on aika vaikea tehdä kärkikavennukset niin, että siitä tulee nätti. Tässä kuitenkin ainakin omasta mielestäni onnistuin aika hyvin.



Lankana jälleen 7-veljestä. Ja malli itse suunniteltu.

Onnistun maanantaina rikkomaan minun puhelimeni (lumia 520). Bussia ootellessa lipsahti kädestä jäiselle tielle, näyttö halkesi ja ei ota enään kosketusta. Samanen puhelin on jo yhdesti ollut huollossa ja en jäänyt asiaa enempää miettimään vaan tilasin uuden kun rahaakin oli säästössä. Lumia 635. Ei tämä eroa kovinkaan paljoa entisestä, puoli tuumaa isompi näyttö vain.

-Anni

15.2.2015

52. Virkattu tuubihuivi


Moikka! 

Minusta alkaa tuntua vahvasti siltä, että sunnuntaipäivät alkaa olla niitä postauspäiviä.. 




Oon jo varmaan vuosi sitten aloittanut tämän ja löysin kaapista kun ei ollut yhtään työtä teon alla.  Lankana 7-veljestä




Ajattelin heti jotain prinsessatyylistä pikkusiskolleni. Tein suuremmat reiät väliin. 



Ompelin pinkistä puuvillakangastilkusta rusetin ja pujottelin sen nuiden suurempien lenkkejen välistä.  Aika prinsessainen tästä tulikin. :)




Passaa aika hyvin myös tuohon siskon takkiin! Pakko sanoa taas, että taisin onnistua! :)

Ette ymmärrä, että kuin onnellinen oon! Meillä on kuun lopussa TET-jakso. Ja se tuotti minulle aika suuren stressin. Ei tällä kylällä ole minulle mieluista paikkaa. 
Lopulta löysin, ehkä minun unelma TET-paikan! Meen Kuusamoon Kangas Siruun!  Käykää katsomassa linkistä enemmän. 


-Anni




8.2.2015

51. Nojatuolin uusi kuosi

Moikka! 


Minulla alkoi jo tympäsemään se nojatuolin pinkki väri.. 



Tuo tuoli on aika vaikea purkaa, niin tein kangaspäällisen vain päälle. 
Kangas on alunperin Ikean, ostin kirpputorilta viime vuonna, sillon tiesin mihin kankaan käytän ja aloin jo tekemään mutta koko homma tuntu niin mahdottoman vaikealta, että luovutin. Ei se sitte loppujen lopuksi ollu edes vaikea tehdä. 






Tein reunoihin kujan, siihen nauhan ja kiristin kiinni. Tää on tosi helppo ottaa pois ja pestä..  




Tein loppukankaasta tyynynpäällisen. 
Otin joulusisustuksen vasta tammikuun viimenen päivä pois. Oon ehkä vähä aikaansaamaton joissakin asioissa..? :D 




Ajattelin jo alkaa virkkaamaan uutta mattoa mutta löysin laatikosta melkein puoliksi tehdyn! 


5.2.2015

50. Olen alkanut mummoilemaan

Heippa! 

Tosiaanki, kysyin jonkun aikaa sitten ystävältäni, että olenko muuttunut vuoden aikana. Ensimmäiseksi vastaukseksi sain, että "Oot, sinusta on tullu mummo joka neuloo!" Eheh. :D 
En ehkä tuota hakenu, mutta minähän melkein inhosin neulomista vielä vuosi sitten. Aloin sitten pikkuhiljaa opetella uusia tekniikoita ja tykästyä siihen. 



Hah. Oon yrittänyt tartuttaa tätä innokkuutta pikkusiskoillekkin. Ei niillä ja mulla vaan meinaa riittää hermot siihen. Mutta hyvin etenee.. :D 




Olen pitkään haaveillut, että pääsisin neulomaan itselle neulepaitaa. Ja vihdoin löydettiin hyvät ja TOSI HALVAT langat siihen alennuksesta. Nuo kuusi Novitan Softy -lankakerää maksoivat vain yhteensä 9e. ja postikulut päälle. 





Aloitin neulepaidan ja tein itse silmukkamerkit..
 Naurettiin kaverin kanssa, että kerkeän tehdä varmaan monet lapaset ja sukat siinä kun neuletakki on valmis. :)


-Anni


1.2.2015

49. Pienet, punaiset pökät

Heii! 

Meille ostettiin torstaina uusi ompelukone ja päätin alkaa kokeilemaan sitä, 
Trikoohousut pikkusiskolle yksityiskohdilla, ehkä paras idea ja helppo tehdä. 



Tein housut punaoranssista tilkkupussista löytyneestä trikoo kankaasta. Ompelin mintun vihreällä langalla muutamia tikkauksia näkyville ja kivan pienen taskun tukikankaan kanssa piristämään. 






Levensin vähän hyväksi todettujen lengginsejen kaavoja, ja laitoin lahkeen suihin kapeammat kappaleet. 



Minä ainaki tykkään niin paljo! <3 

Ja uusi ompelukonekkin vaikuttaa paljon luotettavammalta kuin entinen.. :) 


Anni